torstai 31. lokakuuta 2013

Jouluinen puolukka-bostonpulla

 
 
 
Taikina
 
 2,5 dl kylmää maitoa
25 g hiivaa
1 1/4 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
vehnäjauhoja
80 g voita
 
 
Murenna hiiva kylmään maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisäile jauhoja vähän kerrallaan. Tarkkaa määrää en jauhoista pysty sanomaan koska en niitä mittaa. Jauhoja sen verran että taikinä ei ole liian vetelää, mutta ei myöskään liian jäykkää. Viimeiseksi lisätään pehmeä voi ja vaivataan taikinaa. Voin lisäämisen jälkeen ei enää lisätä jauhoja. Peitä taikinakuppi tuorekelmulla ja anna kohota hyvin.
 
 
Täyte
 
75 g mantelimassa
75 g pehmeää voita
3/4 dl fariinisokeria
3 tl vehnäjauhoja
0,5 tl piparimaustetta
ripaus suolaa
 
 
Mantelimassa ja voi sekoitetaan keskenään sen jälkeen lisätään loput ainekset.
 
2 dl puolukoita
 
Taikinasta ja täytteestä riittää kahteen bostonpullaan. Ota puolet taikinasta, kaulitse. levitä päälle puolet täytteestä ja täytteen päälle 1 desi puolikoita.
 
Ennen paistamista voidellaan kananmunalla ja päälle pähkinä rouhetta. Paista 180 asteessa n. 25-30 min uunin alatasolla. Jos pinta meinaa ottaa liikaa väriä suojaa foliolla. paistamisen jälkeen päälle valutetaan vaahterasiirappia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti